keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Miksi turkoosi ja vihreä ovat tämän hetken suosikkivärit?



AUSTRALIA
NEW CALEDONIAN SAARET: NOUMEA, LIFOU JA MARE
FIJI: PORT DENARAU JA SUVA

Syys- Lokakuu 2014




Vuonna 1969 paras ystäväni muutti siirtolaisena perheensä mukana Australiaan. Ensimmäisen kirjeen sain häneltä voipaperiin kirjoitettuna. Se oli kirjoitettu lentokoneessa Intian yli lennettäessä. Sain kirjeen sydämin koristeltuna ja kirjeenvaihtomme on jatkunut tähän päivään asti. Kun lapsemme olivat pieniä, puhuimme toisillemme c-kasetteja ja soittelimme. Nythän käytössä on jo Skypet, tekstarit ja lentokoneet;)

Ystäväni on muutaman kerran käynyt työmatkoillaan Euroopassa ja piipahtanut samalla myös Suomessa. Perheiden kanssa vietimme yhteisen lumisen joulun muutama vuosi sitten.

Saimme hääkutsun ystäväni vanhimman pojan häihin syyskuulle 2014. Siispä varasimme lennot ensin Singaporeen ja seuraava pysähdys oli Sydney.

Ajoimme pitkän lennon jälkeen hääpaikalle Wandin Valleyn viinitarhoille. Yövyimme 3 yötä sulhasen perheelle vuokratussa talossa.
Syyskuussa Ausseissa oli kevät, joten viiniviljelmät olivat nupuillaan. Maisemat olivat upeat ja kengurut loikkivat vapaina viljelysten välissä.




 
 
Vihkivalat vannottiin pienen järven rannalla iltapäivän auringonpaisteessa.
 
 
 
 
 
Häät vietettiin alueen kriketti paviljongissa... ja ne jatkuivat seuraavana aamuna yhteisellä aamiaisella kyseisessä paikassa. Sitten olikin vuorossa kriketti ottelu halukkaille... ja mehän halusimme kokeilla!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Rakas mieheni peliasussaan.
 
Ehdimme tutustua myös alueen NAM NAM suklaapuotiin ja Hunter Valley Gardensiin. Kaunis puisto oli jaoiteltu maittain, lasten satuhahmo- alueeksi ja lisäksi se esitteli australian luonnonkukkia ym. Katseltavaa oli paljon. Täsä muutama kuvakulma...
 
 
 




 
 
 
 
 
 








 
 
Aamupäivästä lähdimme ajelemaan Jenolan Cavesin tippukiviluolille. Asuimme vanhassa 1800-luvulla luolien uomaan rakennetussa talossa. Se on edelleen pysynyt alkuperäisen oloisena sisältä. Esim. hotellihuoneissa ei ole puhelimia eikä TV:tä vaan tarkoitus on tuntea luonnon rauha.
 
 
 
 
 
 
 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lounaan syötyämme lähdimme ajelemaan kohti Blue Mountais luonnonpuistoa. Se oli minulle matkamme vaikuttavin paikka. Eukalyptus puista nousi sinistä huurua ylös vuorille. Maisemat olivat uskomattoman kauniit silmänkantamattomiin.
 
 
 
 
 
 
Alla Three Sisters ilta-auringossa.




 




 
 
 
Yön nukuttuamme ja hyvän aamupalan syötyämme suunnistimme takaisin Sinisille vuorille. Laskeuduimme junalla alas laaksoon. Sieltähän löytyi eripituisia luontopolkuja metsässä.
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
Jatkoimme ajomatkaa kohti Sydneyn satamaa. Matkalla pysähdyimme kaupoille.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Satamassa nousimme iltapäivällä Carnival Legend laivaan joka lähti illalla Sydneysta kahden viikon risteilylle Tyynelle valtamerelle. Pari kuvaa hyttimme parvekkeelta. Kuvassa Harbour Bridge ja Oopperatalo.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kaksi seuraavaa päivää vietimme laivalla kunnes saavuimme New Caledoniaan Noumean saarelle. Laivalta sai varata retkiä maissa olon ajaksi ja me lähdimme saarikierrokselle.
 
 
 
 
 
 




 
 
 
Yön seilasimme laivassa ja aamulla saavuimme Lifoun saarelle. Siellä meidät vastaanotti trooppinen sade (oli lomamme ainoa sateinen päivä). Menimme retkelle viidakkoon vanilja viljelmille ja Jokin kylään missä meille kerrottiin paljon tietoa päivittäisestä elämästä, naimisiin menosta, rikoksien selvittämisestä ym..
 
 
 




 
 
 
Täällä saimme maistella vaniljateetä.
 
 
 
 
 
 
Jokin kylässä meidät vastaanotti iloinen kylän asukas.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Alla olevassa majassa kylän asukkaat kokoontuvat, ja siellä päätetään erilaisista asioista.




 
 
 
 
 
 
 
Yksi päivä merellä.
Aamulla saavuimme Fidzille Port Denarauhin. Siellä miehemme menivät kalastusretkelle ja me Anun kanssa kiersimme saarella ensin bussilla sitten kaupoissa ostoksilla. Iltapäivällä tapasimme satamassa kalastajat ja lounastimme yhdessä.
 
 
 








 
 
 
 
 
 
Jos laivamme ei päässyt saarilla rantaan asti kuljimme laivan pelastusveneillä takaisin laivaan. Pelastusveneet olivat käytössä koko päivän ajan. Veneitä meni edestakaisin jatkuvalla syötöllä. Yhteen veneeseen mahtui 150 henkilöä. Sai vaikkapa piipahtaa laivalla syömässä ja mennä takaisin maihin. Laivalle mentäessä piti aina kävellä turvatarkastuksen läpi kuten lentokentillä.
 
 
 




 
 
 
Yön seilasimme laivassa ja aamulla saavuimme Suvaan, Fidzin pääkaupunkiin. Tällä kertaa retki suuntautui Nailililin kylään minne matka taittui ensin bussilla, ja sen jälkeen veneellä jokea pitkin.
 
 
 




 
 
 
Alla paikallisen koulun lapsia ja luokkahuone.
 
 
 
 
 
 
 




 
 
 
Kirkko koulun vieressä.
 
 
 
 
 
 
Vierailulla Waivoun kylässä. Ajatella, että vain 100-vuotta sitten saarella oli ihmissyöjiä...
 
 
 


 
 






 
 
 
 
2 päivää laivalla.
 
 
















 
 
 
Paikallinen bändi viihdytti soinnuillaan...
 
 
 
 
 
2 Päivää laivalla.
 
Saavuimme takaisin Sydneyhin ja majoituimme hotelliimme 1888. Se sijaitsi Darling Harbourin sataman läheisyydessä.
Kuvassa alla kyseinen satama.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
The Sydney Towerista oli huikeat näkymät yli kaupungin.
 
 
 
 






 
 
Oli niin lämmin päivä, että pieni, kylmä, huurteinen osui ja upposi! Ihan laittoi naapuripöydänkin laulamaan (seuraava kuva).
 
 
 
 
 
 
 
Piipahdimme Madame Tussauds vahakapinetissa ja tapasimme mm.
 
 




 
 



 
 
Kävelimme myös Rocksin kaupunginosassa, joka on vanhinta aluetta. Mukavia pikku putiikkeja!
 
 
 



 
 
Kiinalaisessa kaupunginosassa oli lähinnä ruokapaikkoja. Niitä sitten riittikin. Tuo toisen kuvan ovi johtaa kalaravintolaan. Oven molemmin puolin seinässä oli akvaarioita. Harmi kun kuvaaja ei ollut tapetilla!
 
 





 
 
 
 
 
 
Viimeisenä muttei vähäisempänä rakastuin pitsireunaisiin parvekkeisiin ja pieniin taloihin. Tässä pari esimerkkiä Sydneystä...
 
 
 
 
 
 




 
 
 
Onneksi olkoon! Olemme päässeet melkein matkan loppuun. Enää reilu 10 h lento Hong Kongiin ja sieltä reilu 10 h lento Suomeen.
Oli ihana käydä kuvia uudelleen läpi ja päivittää niitä tänne nettiin. Tuli niin monia mukavia matkamuistoja mieleen!!!
 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kuulutko pussukka-ihmisiin?


Kyllä, tunnustan kuuluvani pussukka-ihmisiin. Usein tähän ryhmään luokitellaan kuuluvaksi esim. tilkkuilijat. Pienestäkin silpusta kootaan näyttävää pintaa, ja jollei valmistunut peitto, niin valmistui pussukka!

Olen alkanut pakkaamisen n. kuukauden päästä alkavalle lomalle;) Eli olen ottanut toisen matkalaukun esille ja kun jotain pientä pakattavaa tulee mieleen sujautan sen ohimennessä laukkuun... Ainoa oikea tapa minulle. Jos aloitan pakkaamisen paria päivää ennen puuttuu puolet tavaroista. Siispä ompelin matkalaukkuun alusvaatepussukan. Yhden... Pakko siis ommella toinenkin...





Sitten tajusin... Puuttuu se toinen alusvaatepussukka, sukkapussukka, kernistä ommeltu pussukka shamppoille ym. (Siis löytyyhän meiltä sellainen pussukka jos toinenkin, mutta olen saanut päähäni, että pullot pitää mahtua pystyyn kaikki samaan pussiin ja kerniä sen olla pitää). Tajusin myös, että matkalaukkuvaaka ym. tärkeä hörpäke on vailla oikeaa pussukkaa... Pitäsköhän siirtää lomaa, että kaikki pussukat saa valmiiksi???

Sattuuko teiltä löytymään nämä pussukat? Sisältää kertakäyttö aterimet retkelle!!! (Tekisi mieli koputtaa päätäni ja sanoa kuten Huugo-peikko aikoinaan: "Ollaankos siellä kotona?"). Italian reissulta ostin ristipistolehden jonka sivuilta löysin ohjeet ja olihan ne tehtävä. TODELLA TARPEELLISET!!!


 
 
Mukavaa viikonloppua kaikille!


torstai 9. huhtikuuta 2015

Lankarullien kuljetuspussukka


Tämä pussukka tehtiin "todelliseen tarpeeseen". Jokaviikoiselle tilkkukurssille nappaan mukaani joitakin lankoja pussukkaan joka on täynnä muuta hilpetööriä. Siellä suloisessa sekamelskassa langat etsivät kaveriaan, purkautuvat rullasta ja ehkä myös likaantuvat... tämä pussi saa nyt toimittaa kyseistä tehtävää. Malli on tuttu japanilaisista tilkkukirjoista ja -lehdistä. Tuon vetoketjun olen joskus ostanut aivan tätä projektia varten.

Kuvasin pussukassa tikkauslankani ja nehän mahtuivat siihen täydellisesti! Pitääkö tässä alkaa ommella toista pussukkaa tavallisille langoille??? Siihenkin löytyisi jo vetoketju;)


 
Pussukka edestä
 
 
 
 
Pussukka takaa. Tein "seinämät" puskusaumaan, ettei tullut niin paksuja saumoja ommeltavaksi.
 
 
 
 
Sisällä on nappikangasta...
 
 
 
 
 
 
Tikkauslankani viihtyisivät niin hyvin uudessa yksiössään. Olkoot nyt vuokralla siinä ennenkuin päätän vakituiset asukkaat;)
 
Tänään onkin tilkkuiluilta... ja uuden kassin ja lompakon tarve. Tulevat lahjaksi...
 



 

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kevätretkellä!


Teimme tiistaina opistomme kanssa kevätretken Helsinkiin. Alkajaisiksi ajelimme Arabian tehtaille tehdaskierrokselle.  Taas tuli roppakaupalla uutta tietoa astioiden valmistuksen monista vaiheista. Mielenkiintoista! Kuin myös museo joka herätti jokaisessa kävijässä muisteloita.
Kierroksen jälkeen söimme maittavan lounaan ja joimme kaffet päälle... Aikaa jäi myös ostoksille.
Rakennuksessa sijaitsi mm. Arabian myymälä, Pentikin tehtaanmyymälä, Opal ym.

Seuraavaksi bussimme saatteli meidät Marimekon tehtaanmyymälään. Jo tuli vilskettä palakankaiden laarille! Selvisin 1/2 m markiisikankaalla, siihen laarille en edes uskaltautunut;). Ilmeisesti on taas kassin ja pussukan puute??? Muutama muukin markiisikangas odottelee ompelua...

Hakaniemen hallista ostin sitä ihanaa kovakuorista Maalaisleipää jota meidän kaupoista ei saa. Välillä ajelemme lauantaisin mieheni kanssa Helsinkiin tuonne hallille aamukahvelle ja leivän ostoon 100 km... Ihan vain tunnelman vuoksi!

Lopuksi tutustuimme vielä Oulunkylän Lankamaailmaan. Se olikin itselleni uusi tuttavuus. NIIIN kauniinvärisiä lankoja kauppa pullollaan. Eikä edes paljon tarttunut mukaan...


 
 
Päivän saalis: Alla se ihana markiisikangas, langat ja tietenkin ne leivät pakkasessa:)
 
Reissu oli mukava ja piristävä!!! Kiitos Tarjalle ja kaikille mukana olleille! Linja-autossa onpi tunnelmaa...
 
Eilen ehdin vielä "kursia kokoon" pääsiäisliinan, joka lähtee tänään pojalleni ja miniälleni keittiöön...
 
 
 
 
 
Leppoisaa pääsiäisen aikaa kaikille!
 
 
 






perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vähän pääsiäistä



Eilen oli viimeinen kerta tilkkutöitä ennen pääsiäistä. Piti vähän ommella jotain sunnuntaiksi pienille ja vähän isommillekin virpojille. Näin joskus aikoja sitten jossain blokissa jouluisia pikku "kippoja" ja minusta ne sopivat loistavasti myös pääsiäismunille! Minusta tosi kiva malli ja helppo ommella. Kiitoksia vaan mallista!!!



 
 
 
 
 
 
 
 
Tässä kipot valmiina sunnuntaita varten:)
 
Päivitin paljon matkakuvia sivulle Matkat 2014 (löytyy blokin yläreunasta). Käy vilkaisemassa:)
 

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Laukkukurssilla Harjulassa

Hups kuinka nämä postatukset nykyään viipyvät. Aika kuluu kuin siivillä, mutta yritän taas ryhdistäytyä ja päivittää tänne juttujani...

Kiitokset Tarjalle (opettajalle) ja muille kurssilaisille 3 lauantaita kestäneestä kurssista. Niskoissa tuntuu, mutta mieli on iloinen ja uusia ideoita täynnä. Kaavoja jäi vielä kotiompeluunkin. Oli mukava kurssi ja hyvä porukka!!!

Ensimmäisen laukkuni tein tilkuista. Käytin pääosin japanilaisia kudottuja kankaita. Joku oikosulku tuli päähän ja ensimmäinen lauantai meni hitaanlaisesti Paper Peacing tekniikkaa muistellessa. Kotona hoksasin, että olin piirtänyt viivat väärin, eli eipä ihme, että ompelu jumitti! Laukku kuitenkin valmistui...





 
 
Toinen pikkuinen laukku, kirjekuorilaukku, valmistui Marimekon Melooni markiisista. Ompelin sivuun irrotettavan lenkin.
 
 












                                        
Ompelin vielä repun Marimekon Kivet markiisista.











(En tiedä miksi ainakin omassa netissä joissain kuvissa näkyy siirron jälkeen "jänniä viivoja"). Viimeinen reppu lähtee ihanalle miniälle:)

Nyt täytyy hypätä kenkiin ja lähteä ajelemaan Porvooseen katsomaan Kaukalopallon SM-sarjan loppuotteluita.