keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Pariisissa

Kesäkuu on jo hyvää vauhtia alullansa... Vietimme kaksi viikkoa Pariisin koleassa säässä toukokuun kaksi viimeistä viikkoa. Lomaamme se ei kuitenkaan haitannut. Olimme varanneet Interhomen kautta asunnon Pariisi 9:n alueelta. Aivan nappi valinta. Montmartre, joka omasta mieletäni on Pariisin sydän, oli 5 min kävelymatkan päässä. Muualle kaupunkiin taas pääsi kätevästi lähi metroasemalta.

Asuntomme sijaitsi 1800-luvulta olevassa rakennuksessa sisäpihan puolella. Sokkeloinen asunto, nariseva puulattia ja kauniit kipsaukset katossa. Juuri oikea tunnelma!


 

 
 

Mukaan otin pari ristipistotyötä, joista toisen sain alulle. Aikoinaan Violariumista ostettu malli.


 
 
Oli tarkoitus käydä kangas- ja tilkkukaupoissa, mutta eihän tuo kaksiviikkoinen riittänyt siihen. Tämän mukavan ristipisto / tilkkukaupan kuitenkin löysin... muutaman kerran neuvoa kysyttyäni... ja oli kyllä etsimisen arvoinen. Hyvä valikoima ja ystävällinen myyjä! Liikkeen nettisivut löytyvät täältä: http://www.desfilsetuneaiguille.com/shoponline/fr/
 
 



 
Aamuisin kipaisimme porttikongiamme vastapäätä olevasta leipomosta hakemassa tuoreen patongin ja "salaisen punaisen laatikon" sisältäen herkkuja:)
 
 
 
 
 
Sainte-Chapellen upeat lasi-ikkunat.
 
 
Näkymiä Montmartrelta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Pariisin Disneyland
 
 
 
 
Versailles
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Jos olet yhtään kiinnostunut lukemaan historiallista romaania, niin suosittelen kirjaa: Carolly Erickson:"Minä, Marie Antoinette". Ostin lähtiessä lentokentältä kyseisen pokkarin ja se tempaisi heti mukaansa. Monet nähtävyydet tuntuivat heräävän eloon:)
 
 
 

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Leikkimökki

Huomasin, että aika on hujahtanut talviloman jälkeen.... On ollut parvekkeen tyhjennystä, vanhan pöydän pois vientiä, parvekkeen stailausta uuteen uskoon, leikkimökin pohjan tekoa, vuosiremontin jälkien siivoilua ym. Jotain pientä ehdin ommella: Pyykkipussin ja kaksi alusvaatepussukkaa miniälle. Matka on tiedossa, mutta lupaamistani pussukoista ei tietoakaan;) Nyt kuitenkin ovat molemmat valmiina. (Itselläni on aina matkoilla mukana ja ovat käteviä roikkumassa kylppärissä).







 Sitten kokeilin kaavaa ja surautin hellemekon prinsessa kankaasta.





                                        
Leikkimökkikin on jo paikoillaan ja mielestäni niin ihana. (Taitaa mummo toteutella omia lapsuuden haaveitaan:)) Maalauksen jälkeen piti odotella pari päivää maalin kuivumista, mutta eilen oli mökkiin jo päässyt sisäänkin. Tässä muutama kuva maalauksen jälkeen. Verhot puuttuvat ikkunoista joten ompelukone soimaan... Tänään päällystin 60-luvulta olevat veljeni ja minun vanhat tuolit mökkiin (kuva niistä myöhemmin).


 
 
 
 
 
 






maanantai 8. huhtikuuta 2013

Dubain lämmössä



Vietimme pääsiäisen Dubaissa + 36 lämmössä. Asuimme Bur Dubain puolella Al Fahidin linnoituksen vieressä.  Viikko meni hujauksessa ja paljon tuli nähtyä (... ja jäi nähtävää seuraavaankin kertaan).

 
Retkellä kävimme pääkaupungissa Abu Dhabissa tutustumassa Sheikh Zayed Grand moskeijaan. Oli kyllä upein tähän asti näkemäni rakennus. Lattioita, seinäpintoja ja pylväitä koristivat marmorilla taiteillut kukkaköynnökset, aivan kuin aplikaatioita kankaasta.






 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Matkasimme myös Abralla, eli tasapohjaisella vesitaksilla Dubainlahden yli Deiran puolelle. Meno-paluun hinnaksi tuli kokonaista 0,40 euroa.
 
 



 
 
 
Deiran puolella Kulta Sougissa teimme vain ikkunaostoksia;)
 
 



 
 
 
Hyvin ilmastoituja, kauniita kauppakeskuksia löytyi monia. Sisällä oli aivan ihania kahviloita ja kauppoja.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



 
 
 
Näkymä Burj Khalifasta, maailman korkeimman rakennuksen (828 m) 124. kerroksesta.
 
 
 
 
 
 
Lopuksi vielä kolme taideteosta. Ensimmäinen oli koottu vanhoista tuoleista.
 
 
 
 
 
 
Tämän tuolin päällys oli tehty huovutetuista palloista.
 
 
 
 
 
Tämä kenkä pysähdytti...
 
 
 
 
 
 
Löysin myös kaksi ihanaa tilkkukauppaa. Sieltä löytyi pientä tuliaista kotiin viemisiksi. Yli viikkoon en ole lukenut blogeja, joten alan tutkailemaan mitä mukavaa sieltä löytyy!!!
Mukavaa viikkoa kaikille:)
 
 
 
 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virvon varvon...

Kaunis aurinkoinen palmusunnuntai. Pieniä virpojiakin oli liikkeellä... Itselläni on tapana käydä äidilleni virpomassa pääsiäiskimpun kanssa. Lapsen lapsen lapset olivatkin jo iso-mummolla käyneet:)

Jotain pääsiäistä teki mieli murusille ommella. Päädyin pieniin kangaskoreihin. Helppo ja nopea malli. Kankaat löytyivät silppulaatikosta.





Sisälle ompelin vanhasta Tildan keväisestä kirjasta puput. Neiti pupulla on helmet kaulassa ja käsirengas ranteessa. Ne ovat nyt POP saajallakin. Aina mummon helmet ja käsikoru päällä. Pikku-herra pupusella on uusi keväinen asu.








Hyvää palmusunnuntaita kaikille!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Maaliskuun blokki


Piti ommella pieni pussukka kuulokkeille, mutta pöydällä oli keskeneräinen blokki leikattuna. Siispä sen kimppuun. Valitsin tämän helpomman maaliskuun... siispä helmikuu puuttuu vielä;) Olin jo melkein loppusuoralla kun huomasin, että sisimmäiset kaksi kolmioa olin ommellut väärin. Eli purkamaan. Harmitti kun laitoin tuon ulommaisen reunan noin tummaksi, mutta enää en purkanut!




Innostuin vielä aloittelemaan vähän pääsiäistä. Piirsin kaavoja vanhasta Tildan kevään kirjasta, ja ompelin 4 kpl jalkoja ja täytin vanulla. Jos vaikka palmusunnuntaina sattuisi kaksi pientä noitaa oven taakse virpomaan.

Ihanaa kun kevät tekee tuloaan. Vaikka pakkasta riittääkin, korvaa auringonpaiste sen.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Posti toi paketin


Tämä peitto on ollut pitkällinen projekti, koska väliin on tullut monta pikku projektia;) Vihdoinkin se on reunakanttia vaille valmis. Tikkauksesta en olisi itse selvinnyt, koska kokoa peitolla on 190 * 225 cm.

 Lämmin kiitos Töölön Tilkkupajan Soilelle kauniista tikkauksesta! Olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Mielestäni tikkaus kruunaa tämän peiton. Langan väri osui nappiin ja kuvio näkyy näissä kuvissa aika hyvin...











Pääsiäinen lähestyy kovaa vauhtia ja mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi alkaa ompelemaan jotakin keväistä... pääsiäistä... Ensin kuitenkin yhdet valmistujaiset, ja illalla murusia hoitamaan:)


Aurinkoista viikonloppua kaikille!


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tammikuun blokki... valmis!


Piti imuroida, vaihdella lakanoita, pestä pyykkiä jne... Paljon mukavampaa oli aukaista ompelukone ja ommella tämä tammikuun blokki. Illalla tutkailin tuota helmikuun versiota ja niinkuin olen blogeistanne lukenut, niin hiukka haastavia on annetut tuumat!



 
 
 
Tervetuloa Soile ja Kaisa lukijoksi:) Aurinkoista viikonloppua kaikille!