torstai 19. toukokuuta 2016

Päivitystä, päivitystä:)


Kyllä vaan on aamu klo 5 Ranskassa Nizzassa. Eilen ajoimme pitkän pätkän kiemuratietä. Keksimme ajella pikkuteitä ja lopuksi tuli jo kiire palauttaa vuokra-auto takaisin. Maisemat olivat kauniita, mutta 9 tunnin ajon jälkeen oli jo hieman huono olo. Nälkäisinä hiippailimme vielä illalla salaatille kulman taakse ravintolaan ja vihdoinkin nukkumaan. Nukahdin kyllä hienosti, mutta heräsin hyttysen ininään eikä uni enää tullutkaan silmään.

Siispä nettiin ja vihdoinkin päivittämään blogiani! Keväällä tuli pidettyä kirpparia. Tapahtui se kuuluisa lumipallo efekti. Ensin etsin tavaroita kasaan sieltä ja täältä pari viikkoa. Sitten hinnoittelin ja kävin päivittäin lisäämässä ja siivoamassa pöytääni... sitten se mukava osuus... myymättömien tavaroiden selvitys. Hinnat pois ja kaikki pakattiin kauniisti uudelleen ja vähän lisääkin ja vietiin kerralla pois. Sitten siivoamaan vinttiä (olisikohan hiukkasen väärinpäin tämä homma.) Lopuksi siirryin autotallin puolelle. Sitten tulikin idea siirrellä kaapista tavaroita toiseen kaappiin ja päinvastoin ja ristiin rastiin ja siinähän sitä kuulkaa riittää hommaa yhdeksi kevääksi eikä loppua näy:)

Käsityöthän siinä urakassa jäivät vähemmälle. Pojan tilkkupeitto on keskeneräinen edelleen, mutta yhden kassin ompelin lahjoitetuista huonekalukankaiden paloista. Malli on vanha, mutta löytyi sekin kokeiltavien pinosta;) Sangat olen ostanut parilla eurolla Loviisasta silloin kun Tiimari lopetteli ja nyt löytyi käyttöä niillekin. Sanka yltää hyvin olalle.



 
 
 Laukun toinen puoli näyttää värikkäältä. Toinen puoli on huomattavasti rauhallisempi. Näillä neliöillä mentiin eikä jäänyt kuin 2 kpl tähteeksi:)
 
 
 
 
Kyllä nyt muuten kahvittaisi! Jääkaappi vaan on tyhjä kun ei illalla käyty kaupassa. Nyt maistuisi tuore patonki / croissant / ihan mikä vain lähileipomosta (-myymälästä.) Se voisi jopa olla auki!
Ollaan oltu täällä kaksi viikkoa ja viikko on vielä jäljellä. Majapaikkana on Nizzan vanha kaupunki. Välillä siippani halusi viedä minut Chamonixiin Mont Blancin huipulle, joten pari yötä vietettiin aivan erilaisissa maisemissa... ja jokainen autossa istuttu tunti oli painonsa arvoinen kultaa!
 
 
 
 
Seuraava kuva on kuvattu edelliseltä tasanteelta ennen huippua. Tuon rakennuksen oikeassa yläkulmassa on lasinen "koppi." Sinne sai mennä kuvattavaksi 3842 m korkeuteen. Ensikerran jäi muuten menemättä. Katsoin tietenkin alas lasin läpi vaikka olisi pitänyt katsella horisonttiin. Mieheni meni yksin kuvattavaksi. Hieman jäi mielenpohjalle josko sittenkin... Menin jonoon uudelleen ja peruutin koppiin... siellähän sitä sitten oltiin:)
 
 
 
 
 
 
Katselin keväällä TV:stä ohjelman Huippujengi. Huipulla huomasimme muurahaisen kokoisia pisteitä horisontissa. Otimme kuvan ja ajattelimme jospa siellä näkyisi jotakin. Kun suurensimme kuvaa netissä sieltähän paljastui retkikunta telttoineen. (Kuvassa vasemmalta menee hento viiva ylöspäin missä on tarvottu. Viivan yläpäässä "muurahaiskeko.")
 
 
 
 
 
Sopivasti soivat kirkonkellot ulkona. Kello on seitsemän ja nyt on ainakin patonkikauppa auki. Mukavaa perjantaita:)
 
 
 
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Mun pää ei kestäisi tuota lasikoppia, mutta onhan se unohtumaton kokemus. Mukavaa loman jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Hauska laukku! Molemmat puolet ovat oikein kivat. Tuohon lasikoppiin minua ei olisi saanut millään! Upeita maisemia olette saaneet ihailla.

    VastaaPoista
  3. Oih, ihanaa lomaa upeissa maisemissa teille!

    VastaaPoista
  4. Upeita maisemia ja kiva laukku. Hyvää loppumatkaa.

    VastaaPoista
  5. Hieno laukku ja kiva, kun molemmat puolet ovat erinväriset. Aivan ihanissa maisemissa olette ja lasikoppi olisi kiva kokea! Näyttääpä ihminen pieneltä jylhissä maisemissa, upeaa!

    VastaaPoista
  6. Iik, en olisi pystynyt menemään lasilattialle. Upeita maisemia. Kaunis laukku, kivat värit ja muoto.

    VastaaPoista
  7. Kivan laukun olet tehnyt. kangaspalat on kauniit.
    Teillä on ollut loma upeissa maisemissa. Kyllä tuossa kopissa kokee kuolevaisuuden tunteen selkeästi, hui, mutta huikeaa. Niitä molempia.

    VastaaPoista
  8. Kaunis kassi. Polveni tutisevat jo pelkästään katsoessa tuota lasikoppikuvaa, maisemat näyttää kauniilta. Mukavia kokemuksia matkan varrelle.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kassi! On hienot maisemat teillä. Enpä tiedä olisiko jalkani suostuneet liikkumaan lasikoppiin... Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  10. On noi maisemat vaan ihan äärettömän upeita! En ois myöskään ikimaailmassa seissyt lasikopissa ;)

    VastaaPoista