tiistai 16. helmikuuta 2016

Lapasia

 
 
 Neuloin muutamat lapaset:) Osasta puuttui vain peukalot ja päättämiset, joten sain aikaan valmista. Nyt on puikoilla villasukat. Nekin joskus kesken jääneet. Kunhan kaikki keskeneräiset on saatu valmiiksi neulon itselleni pitkävartiset sukat. Langat on jo hankittu, mutta päätin etten aloita uusia ennen kuin entiset on loppuun asti neulottu.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Huomenna otan esille pojan tilkkupeiton ja leikkaan neliöitä lisää. Kunhan sen peiton pinta on valmis siirryn keskeneräiseen kesäiseen peittoon. Pari vauvan peiton pintaakin odottaa tikkausta, mutta on selkeästi intoa saattaa nämä työt loppuun. Liekö syynä auringonpaisteen ihanuus josta saa energiaa!!!
 
 
Rukalta kotiin ajaessa oli pakko kuvata "Hiljainen kansa" talvivaatteissaan. Hiljainen kansa asustaa Suomussalmelta n. 30 km Rukalle päin 5. tien varressa.  http://www.suomussalmi.fi/kuntalainen/palvelut/kulttuuri/hiljainen_kansa
 
 
 
 
 
 
Aurinkoista viikkoa kaikille ja kiitos ihanista kommenteistanne:)
 
 



9 kommenttia:

  1. Välillä nuo keskeneräiset käsityöt houkuttaa, välillä taas tekee mieli unohtaa ne kaapin perukoille:) Tuo Hiljainen kansa on aika vaikutava. Kerran olen tuon kansan keskellä seissyt, myös ihan hiljaa :) Ihanaa aurikoisen päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Miulla on varmaan viidet lapaset tai sukat, joista on vain langat päättelemättä. Mutta niin vain väännän uusia puikoille. Joku voisi perustaa viimeistelypalvelun käsitöille :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun keskeneräiset työt innostavat. Niin se on minullakin.
    En ole aiemmin edes kuullut hiljaisesta kansasta, on se ollut niin hiljaa. Vaikuttavan näköinen poppoo.

    VastaaPoista
  4. Kiva, kun on muillakin meneillään keskeneräiset ja innostavat tekemään valmiiksia asti.
    Vaikuttava määrä hiljaista kansaa!

    VastaaPoista
  5. Hienoja lapasia. Toivottavasti aurinko saa vauhtia keskeneräisten töiden valmistumiseen täälläkin. Hiljainen kansa saa kyllä hiljenemään.

    VastaaPoista
  6. Kyllä olet ollut ahkera. Olen nähnyt "Hiljaisen kansan" vain kesällä. No, siellähän he vaikevat myös talvella. Kieltämättä vaikuttava näky.

    VastaaPoista
  7. Ihailtavaa päättäväisyyttä tehdä ensin keskeneräiset valmiiksi ennen uusien aloittamista. Vaikuttava näky tuo "Hiljainen kansa".

    VastaaPoista
  8. Kauniita lapasia. Miten se useasti onkin niin, että se viimeinen silaus jää tekemättä. Mielenkiinnolla odottelen peittojen edistymistä.
    Hiljaista kansaa ollaan mekin tervehditty useammankin kerran.
    Mukavaa rentouttavaa viikonvaihdetta:)

    VastaaPoista
  9. Mukava saada valmiiksi keskeneräisiä! Jospa sitä puhtia virtais tännekin...
    Hienoa että Hiljaisesta kansasta huolehditaan. Se on pysäyttävä näky.

    VastaaPoista