lauantai 1. elokuuta 2015

Fiskars ja Mustion linna




 
 
Fiskarsin ruukin alueen sivut, joista löytyy kiinnostavia käsityöntaitajia!



Eilen illalla saimme idean lähteä tänään piipahtamaan Fiskarsin ruukin alueelle. Ilma oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja lämmin... Olipa kaunista maalaismaisemaa ja mutkittelevaa tietä loppumatkasta.  Moni muukin oli saanut juuri saman oivalluksen olla paikalla. Siksipä paikalla oli vaikeuksia löytää parkkia!
Kiertelimme kauniissa maisemissa ja piipahdimme puoteihin.


 
 
 
 
 
Desico kynttiläkaupasta hankin lämpimänsävyiset kynttilät syksyksi. Kynttilöitä löytyy jokaiseen makuun! www.desico.fi
 
 
 
 
 
 
 
Parkin vieressä oli kirpparipöytiä, mutta mitään ei tarttunut mukaan. Arabian maustepurkkeja etsiskelin, mutta kun tekstit olivat ruotsinkielisiä, niin jätin ihanuudet muille.
 
 
Syömässä kävimme Kuparipajan ravintolassa: kuhaa ja kanttarellikastiketta. Takaan, että maistui!!!  Jälkkärit söimme PetriS Chocolate Roomissa. http://www.petris.fi/
 
 
 
 
Pienen pieni kipponen sisältää käsintehdyt suklaat. Molemmille kaksi: toinen suklaa maistui aavistuksen lakritsalle, toinen samppanjalle! Molemmat maistuivat kaffen kanssa!
 
Kuvia olisi voinut napsia vaikka kuinka, mutta yllättäen kameran muistikortti tuli täyteen. Ajattelin, että olkoon... Kamera laukkuun ja nautimme silmillämme!
 
Kotiin ajaessamme näimme kyltin Mustion kartanoon/linnaan. Pakko oli kääntyä paikanpäälle katsomaan ja kyllä kannatti! (Pakko oli myös alkaa poistella kuvia kameran muistikortilta:)  Kaunis miljöö, puutarha patsaineen, upeat vanhat rakennukset, järvimaisemat ym. Kartanon päärakennuksissa on opastettuja  kiertokävelyitä, mutta valitettavasti olimme liikkeellä liian myöhään. Kiersimme alueen kaunista puistoa ja siltoja.
 
 
 
 
 
 
 
 



 
 
 
 
 



 
 
Tämän paikan haluamme nähdä uudelleen myös sisältäpäin. Olisipa mahtavaa vaikka yöpyä hotellissa.  http://www.mustionlinna.fi
 
 
Mukavaa viikonloppua!
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Extempore matkat ovat usein kaikkein hauskimpia:) Upeita kuvia!
    Hienoja paikkoja ja jäävät vielä meikäläisellä haaveeksi käydä, mutta joskus ehkä...

    VastaaPoista
  2. Fiskars on meille joka kesäinen retkikohde. Aina löytyy jotain uuttakin vaikka ollaan siellä usein käyty. Parkkipaikkaa joutuu aina hakemaan, silloin toivoisi että auton saisi kutistettua taskuun:) Mustiossa olen myös kerran käynyt. Hurmaava paikka on sekin. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Fiskarsissa tulee käydyksi ihan liian harvoin. Tänä vuonna ollaan ehkä elokuussa menossa.

    Kiitos kommenteistasi blogissani. On niin ilahduttavaa, että joku kommentoi, vaikka vastavuoroisesti olenkin itse siinä suhteessa tosi huono. ;)

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita kuvia! Ihanaa että tämä miljöö on saanut säilyä ja sitä vaalitaan.

    VastaaPoista
  5. Oi mikä reissu teillä onkaan ollut. Ihania kuvia. Jospa ehtisi Fiskarsille vielä tänä kesänä. Täytyy toistekin tulla vierailulle sivuillesi.

    VastaaPoista
  6. Oijoi tuota kynttiläkauppaa! Oikein tekisi mieli päästä hypistelemään kaikkia erilaisia kynttilöitä - ja kantaa niitä iso läjä kotiinkin! :)

    Näin kun syksy alkaa olemaan ovella, niin alkanut taas miettimään kynttilöiden polttamista - se vain kuuluu niin oleellisena osana aina syksyyn ja talveen.

    VastaaPoista