sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Villa Ephrussi




Kotiin on aina mukava palata... ja mikä sen ihanampaa, että laukut on purettu ja viety vintille. Eikä tällä kertaa tarvitse alkaa edes setvimään suurta pyykkivuorta. Meillä oli Nizzassa pesukone ja minähän reippaana tyttönä pesin pyykit paikan päällä ja ripustin tuuleen kuivumaan. Pyykkinarut oli joka kerroksessa oven vieressä.
Laitan vielä pari postatusta matkalta koska haluan jakaa muutaman kauniin kuvan.




Saint-Jean-Cap-Ferratin niemellä puolen tunnin bussimatkan päässä Monacoon päin sijaitsee tämä kaunis huvila. Villan rakennutti Beatrice Ephrussi-Rothschild (1864-1934). Talo puutarhoineen valmistui 1912. 










Puutarhassa on alueita aiheittain. Alla oleva kuva on espanjalaisesta puutarhasta.



Kivipuutarhasta...


Kiinalaisesta puutarhasta...


Ruusupuutarhasta...


Eksoottisesta puutarhasta...


Tämä vesielementti nousee ylös taloa vastapäätä...



20 min välein suihkulähteet "tanssivat" musiikin tahdissa!


Muutama kuva sisältä.... Ensin "aulasta"


Salista...


Alla olevasta
kuvasta tuli tunne, että aika on pysähtynyt. Odotin Beatricen pukeutuvan ja lähtevän kierrokselle ja lounaalle kanssamme.



Alla
kuvassa kiinalaisia, typistettyjä jalkineita. Tässä hyvä kirjavinkki:
Lisa See "Lumikukka ja salainen viuhka"
Ihana kertomus kahdesta, kohtalon sattumalta yhdistämästä tytöstä 1800-luvun Kiinassa. Siinä kerrotaan myös tästä kauneusihanteesta, typistetyistä jalkateristä.





Mukavaa sunnuntaita;)


12 kommenttia:

  1. Olettepa viehttävään paikkaan tienne löytäneet. Pitäisiköhän omaankin pihaan perustaa erilaisia "puutarhoja"? - Tai onhan meillä jo "omenatarha, marjatarha, ryteikkö ja nurmikko". ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaavanlainen reissu on kyllä joskus toteutettava! Näytti niin ihanalta paikalta! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita lomakuvia!!! Kiitos kun laitoin niitä meidän ihasteltavaksi.

    VastaaPoista
  4. Kauniita lomakuvia!!! Kiitos kun laitoin niitä meidän ihasteltavaksi.

    VastaaPoista
  5. Matkailu on mukavaa, mutta kotiinkin on kiva palata! Kiitos kauniista matkakuvista. Tämähän on kuin olisi itsekin lomamatkalla :)

    VastaaPoista
  6. Tosi ihania matkakuvia. Ja miten mielenkiintoisia paikkoja. Niitä riittää tällä Maa-nimisellä paikalla, niiden kokemiseen itse ei vain riitä tämä yksi elämä.

    VastaaPoista
  7. Se on kaunis paikka! Tällä kertaa voin sanoa, että minäkin olen käynyt siellä :) Hengitin syvään eliksiiriä siitä vaaleanpunaisesta harmoniasta :)

    VastaaPoista
  8. Aivan upeita paikkoja! Kiitos, että jaoit nämä kuvat.

    VastaaPoista
  9. Hienoja maisemia, yllätyksellisiä suihkulähteitä, upeita puutarhoja ja kauniita rakennuksia. Voi noita kiinalaiskaunottarien jalkaparkoja. Matka on ollut mahtava. Kiitos, kun pääsimme osalliseksi.

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat!
    Teillä on ollut kiva matka!
    Tuo ruusupuutarha näyttää niin ihanalta!

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. If I can write like you, I will be very happy, but where is my luck, in fact people like you are a good example for the world. You have written this beautiful comment very beautifully, I am very glad that I thank you from the bottom of my heart. Online Girl Number Dehradun
    Gurgaon girl number
    housewife Gurgaon
    premium health
    Health Tips
    Rice Cake
    Gurugram girl number
    prostitution girl gurugram
    gurugram girl photo

    VastaaPoista