keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Monaco


Päätimme lähteä aamusta bussilla Antibesiin. Reippailimme Nizzan vanhan kaupungin läpi pysäkille joka oli täynnä turisteja. Siinä grillasimme helteessä lähes tunnin... eikä bussia vaan kuulunut. Ihmiset kurkkivat aikatauluja seinästä uudelleen jos ne olisivat vaikka muuttuneet.
Aikamme siinä odoteltuamme ehdotin miehelle jospa poistuisimme paikalta raitiovaunuun ja juna-asemalle. Näin toimimme ja asemalla päätimmekin suunnata Monacoon päin (kahden hengen meno-paluuliput yhteensä 15,60 €.) Matkan kesto Nizzasta Monacoon n. puoli tuntia.




Näkymä ylhäältä Juna-aseman suunnalta alas satamaan.
Monaco oli jo hyvää vauhtia valmistautumassa F1-ajoihin jotka ovat ensi viikonloppuna. Oli vaikea löytää kuvakulmia ettei olisi näkynyt rautaisia kaiteita tai verkkoaitoja. Varikollakin oli jo moni talli paikalla.




Kauniita, siistiä pihoja ja puistoja istutuksineen.




Tämä punainen bussi oli nyt paikallaan. Ei osattu suunnata mihinkään kun aitoja oli joka puolella. Bussi kuljetti meitä pikkuruisen valtion paikat. Hyppäsimme pois
ruhtinaan palatsin luona kukkulalla ja tutkiskelimme kauniita kujia.










Kaunista oli ja mukava päivä. Enemmän kuitenkin kiehtoo pienet idylliset kylät.




7 kommenttia:

  1. Samoin tykkään niistä pienistä kylistä, mutta onhan teillä nyt
    Monacokin nähtynä. Jospa joskus voisi toteuttaa moisen oleilun ja piipahtelun... Toteutatte monen haavetta!



    VastaaPoista
  2. Kaunista siellä ja valtavia korkeuseroja!

    VastaaPoista
  3. Mukavalta näyttää maisemat Monacossakin.

    VastaaPoista
  4. Hienolta näyttää ja korkeuseroja minäkin tässä ihastelin, vaan taitaa tiet olla aikamoista serpenttiiniä.

    VastaaPoista
  5. Huikeat maisemat jatkuu. Jokapuolella on kaunista, mihin vain katsoo. Kuvista pääsee hyvin lomatunnelmaan itsekin.

    VastaaPoista
  6. Monacoon on kyllä joku kerta mentävä. Kuten nyt kun on lukenu ja kuunnellu juttuja, niin samanmoinen reissu on joskus toteutettava :)

    VastaaPoista