lauantai 6. heinäkuuta 2013

Tilkkuleirillä Päivölässä 24. - 28. 6. 2013

 
 
 
 
 
 
Ensimmäistä kertaa vietin Päivölässä viisi päivää tilkkuleirillä. Ilma oli kesäisen lämmin (liekkö vähän turhankin) ja viikko meni nopeasti kauniissa miljöössä, samanhenkisten mukavien tilkkuilijoiden seurassa. Meitä oli vain kuusi tilkkuilijaa ja ihana opettajamme Jaana Mikkola.
Helteestä huolimatta saimme aikaiseksi monta laukkua ja pussukkaa. Kaikki nautimme valmiista tarjoiluista ruokalassa. Illan päätteeksi oli ihana löylytellä saunassa ja venytellä uima-altaassa väsynyttä selkää.
 
 
 
Tarvitsin itselleni läppärilaukun ja pikkuisen pussukan salille. Laukusta tuli hieman läppäriä paksumpi, joten sinne saa hyvin muutakin tarpeellista mukaan. Edessä kaksi tarrataskua, takana iso sivutasku ja sisällä kaksi taskua...
 
 
 
  
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tähän kukkaroon löysin linkin tästä blogista:  http://mahind.blogspot.fi  Sieltä olen saanut monta hyvää vinkkiä / linkkiä.
(Huomasin juuri, että on unohtunut viimeinen tikkaus pussukan ympäriltä!) Nyt kuitenkin kulkee kaikki tarpeellinen mukana. 
 
 
 
 
 
 
 
Keväällä terveydenhoitajaksi valmistunut sai tämän pussukan, joka oli ensimmäinen kokeiluni kukkaronkehyksiin. Tätä pussukkaa teinkin hartaudella... Ensin ompelin vääriin kaavoihin. Kantapään kautta jne...
 
 
 
 
 
 
 
 
Tässä pienessä pussukassa kulkee mukana ristipistosakset (joista puuttuu saksikoriste!) ym. tarpeellista...
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lämpöiset terveiset kaikille mukana olleille. Toivottavasti tapaamme uudelleen!
 




 


3 kommenttia:

  1. Hienoja töitä sait tehtyä :) Itse olin Päivölässä tämän viikon, saalis kaksi kassia ja neljä pussukkaa.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana läppärilaukku! Arvaa harmittaako; olin ilmoittautunut tuolle samalle viikolla, mutta esteen takia jouduin perumaan. Ehkä ensi kesänä...

    VastaaPoista
  3. minäkin olin ilmoittautunut, mutta töiden takia jouduin perumaan, kyllä nyt harmittaa kovasti, mutta ....jos ensi kesänä

    VastaaPoista