maanantai 13. heinäkuuta 2015

Paremmat työskentelytilat


Ompeluhuoneessani on käynyt myrsky. Alussa täällä oli kaksi liian isoa pöytää (edellisestä asunnosta), jotka mahtuivat vain yksinpäin. Ensimmäiseksi lähtivät isot pöydät ja vaihdoin pöydän pikkuruiseksi ja hommasin levitettävän sohvan. Näin sain huoneen oikein kunnolla tukkoon. Aina joko kaapin- tai huoneen ovi jäi aukeamatta. Siinä vaiheessa hoksasin myös kuinka pitkä patterin termostaatti on (siis ulkona patterista) ja taas mätti. Huone siis on vain niin huonosti suunniteltu, että aina on joku edessä.

Viikko sitten sunnuntaina laitoin sohvan huutonettiin myyntiin ennen kuin lähdin kauppaan ja päätin etten tee mitään muutoksia ennen kuin sohva on myyty. Kun tulin kaupasta sohva oli myyty:) Siispä sitä kasaamaan ja kantamaan autotalliin, ja maanantaina suunta Ikeaan. Viikko onkin mennyt siirrellessä tavaroita paikasta toiseen ja takaisin!

Hommasin kaksi uutta laatikostoa ja keittiön puisen tason. Pari tankoa (1,99 €) mihin sain viivaimia. Kaksi hyllyä (alle 10 €). Rahaa jäi vielä ylikin sohvan hinnasta;) Nyt mahtuu saumuri ja ompelukone samalle pöydälle ja jäi hieman tilaa työskentelyllekin. Vanha pieni pöytä saa toimia leikkuupöytänä, eikä enää tarvitse kiikuttaa kankaita keittiönpöydälle (missä vahaliina on saanut jo kaksi osumaa leikkurista).

Hieman keskeneräisen siivoilun jälkeen näyttää tältä... ja mikä ihaninta sain ompelulangatkin käden ulottuville.


 
 
 
 
Tuohon välille mahtuu nyt hyvin vielä silityslautakin, joten ompeleminen onnistuu yhdessä huoneessa. Ennen leikkasin keittiössä, silitin olohuoneessa ja ompelin kolmannessa.
 
 
Pidämme molemmat siippani kanssa teatterissa käynnistä. Viikonloppuna suuntasimme Tampereelle Pyynikin kesäteatteriin katsomaan "Avioliittosimulaattoria". Ennen näytöksen alkua sateli, mutta kun näytös alkoi saimme aurinkoa. Mukana oli paljon TV:stä tuttuja näyttelijöitä ja oli kyllä leppoisaa katseltavaa. Pyynikin miljöökin on niin kaunista katseltavaa!
 
 
 
 
Leppoisaa kesää kaikille sateesta huolimatta!
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Oho, näyttää hienolta, tuolla on varmasti kiva työskennellä:) Oma "studioni" on vähän samantyyppinen mutta ei noin siisti. Ei pysy siistinä millään vaikka kuinka koitan vähän väliä siivoilla. Silti viihdyn siellä, aina kun hiukankin aika antaa periksi niin askeleet johtaa sinne;)
    Teattereista ja varsinkin kesä- tykätään menkin ja niissä käydään mekin.

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää ja kivat laatikot olet löytänyt ja nuo seinätankot ovat käteviä viivaimien säilyttämiseen, tuolla on kiva nyt tehdä ja ommella, kun kaikki tapahtuu samassa huoneessa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuolla nyt kelpaa puuhastella, kaikki kätevästi käden ulottuvilla!

    VastaaPoista
  4. Ihanan siisti ompeluhuone! Kukahan tulisi minun huoneeni siivoamaan :)

    VastaaPoista
  5. Kivan näköinen ompaluhuone sinulla. Minunkin pitäisi käudä siellä ostamassa tuollaiset pikkutangot. Kiva on myös tuo lankarullateline.

    VastaaPoista
  6. Hienosti järjestelty, näyttää toimivalta, kiva tuossa huoneessa on työskennellä. Askeleesi johtavat sinne varmasti entistä ahkerammin. Minulla leikkaus + ompelukone + silitys keittiössä, saumuri ja neulomukset olkkarissa. Eli koko huusholli sekaisin ja langanpätkiä täynnä kun oikein kunnon inspis iskee. Toivotaan loppukesälle parempia kelejä :)

    VastaaPoista
  7. Onnea uudelle tilalle! Varmasti on mukavampaa työskennellä yhdessä huoneessa kuin ryntäillä eessuntaas kolmen huoneen väliä.

    VastaaPoista
  8. Hieno työtila. Ilo työskennellä, kun on toimiva tila. Tuo tankosysteemi on loistava keksintö. Taidan ottaa mallia :)

    VastaaPoista